Road Trip (days 6-11)

ROAD TRIP - DAY 6
Huka Falls-päivä. Lähdimme kävelemään campsitelta. Oli todella tuulinen päivä. Ensimmäisenä tuli vastaan Taupo Bungy.

Siellä pystyi hyppäämään benjihypyn yksin tai kaksin. Toinen vaihtoehto oli swing yksin tai kaksin. Swingi näytti ihan kivalta, kun näimme kahden tyypin tekevän sen.
Huka Falls'lle vievä tie oli todella kävelemisen arvoinen.

Sinne ei tuuli enää sopinut, joten alkoi jopa tulla lämmin, kun aurinko paistoi lähes siniseltä taivaalta. Minun oli kuitenkin pakko pitää pitkiä housuja, koska tatuointini ei kestänyt yhtään auringonvaloa. Heti lenkkipolun alussa tuli vastaan joki, jossa ihmiset lilluivat uimapatjojensa kanssa - oli todella kiva katsoa menoa vaan vierestä...enhän minä mitään uimaankaan saanut tuolloin tatuoinnin takia mennä.

Olis se kiva tonne uimaan päästä

Onneksi Jannen olo oli yön aikana jo helpottanut niin paljon, että hän jaksoi lähteä tarpomaan putoukselle....olin kyllä edellisenä iltana syöttänyt hänelle sellaisen flunssapillericoctailin, ettei ihmekään, että olo oli parempi :) Nyt kyllä löytyi sellainen lenkkipolku, että meni heittämällä ykköseksi! Jälleen niin käsittämättömiä  maisemia, että oli vaan pakko lähinnä jokaisen askeleen jälkeen pysähtyä kuvaamaan.

Meillä meni suurin osa päivästä putouksilla. Kun pääsimme takaisin campsitelle, teimme ruokaa ja hetken huilin jälkeen lähdimme väijymään rantaan, jos saisimme hyviä kuvia auringonlaskusta. Kesken kävelymatkan seuraamme liittyi kaksi koiraa....ne olivat ilmeisesti karanneet, koska molemmilla joku kaulapanta oli. Toinen karkureista oli vielä pentu. Molemmat olivat kovin ystävällisiä ja herttaisia!

Siellä he sitten kulkivat meidän kanssamme rantaan päin ja vähän jo aloimme Jannen kanssa miettiä, mitä ihmettä me näiden karkulaisten kanssa tehdään, kun ei ollut hajuakaan, mistä he olivat tulleet. No, sitten jotkut eläintyypit ajoivat autonsa kanssa meidän ohi ja kysyivät meiltä: "Ovatko nuo teidän koiria?" Vastasimme, ettei ole. Eläintyppit ottivat karkulaiset syliinsä ja  lupasivat etsiä koirien omistajan. Me siitä sitten jatkoimme kohti rantaa.

ROAD TRIP - DAY 7
Kähdimme aamulla ajamaan Taupolta kohti Wellingtonia. Taas oli ajomatkalla pakko välillä pysähtyä kuvaamaan upeita maisemia...

...ja syöttämään sorsia :)

minähän tietysti ihastuin noihin sorsan poikasiin :)

Kun pääsimme Wellingtonin keskustaan, oli keli vähän masentava - satoi ja tuuli aika kovaa. Kun kiertelimme hetken kaupungilla, tuli meitä vastaan todella paljon ihmisiä, jotka olivat pukeituneet ihme naamiaisasuihin. Ihmettelimme, että mistä oikein on kyse.
Sitten navigaattoriin campsiten osoite ja ajamaan. Ajomatkalla tuli vielä paljon lisää vastaan hassusti pukeutuneita ihmisiä.
Kun pääsimme campsitelle, oli meidän onni, että tulimme juuri sillä sekunnilla, koska saimme campsiten viimeisen campervan-paikan.

Siinä, kun Janne täytti meidän tietoja paperille, soitti joku respaan ja kysyi vapaita campervan-paikkoja...no, eipä niitä enää ollut. Jos olisimme tulleet muutaman minuutin myöhemmin, olisimme joutuneet etsimään toisen campsiten - meidän onni! Kysyimme respasta, miksi ihmiset olivat pukeutuneet niin hassusti, niin respatäti selitti, että tuona viikonloppuna oli The Wellington Sevens tai toiselta nimeltään New Zealand Sevens, joka on rugby sevens turnaus. Vuosittainen turnaus järjestetään 8 maassa. Osana turnausmeininkiä on se, että ihmiset pukeutuvat naamiaisasuihin ja menevät Wellingtonin Westpac Stadiumille katsomaan rugby-matsia ja sen jälkeen istumaan iltaa. Osa ihmisistä jättää matsin väliin ja keskittyy pelkkään viihdepuoleen. :)
Saimme paikan, jossa ei ollut sähköä, joka tarkoitti sitä, ettei esim. mikro eikä autossa oleva lämmitin toiminut. Myöskään pistokkeista ei saanut virtaa, joten tietokonetta ei pystynyt lataamaan - ei siis illalla leffaa. Kävimme kaupasta hakemassa vähän täydennystä jääkaappiin. Kauppareissun jälkeen kävimme tilaamassa campsiten ravintolasta kaksi pizzaa...oli muuten erikoisin pizza, mitä olen koskaan syönyt! Siinä oli karpalohilloa, kanaa, briejuustoa ym. Mutta oli kyllä niin hyvää, että on pakko kokeilla joskus tehdä tuota pizzaa kotona!
Oli todella kylmä yö. Heräsin joskus aamuyöllä siihen, kun satoi ihan kaatamalla. Välillä heräsin siihen, kun olin ihan jäässä. Emme mitenkään saaneet lämpöä campervaniimme, koska virrattoman paikan takia lämmitin ei toiminut.

ROAD TRIP - DAY 8
Kirjaimellisesti jäätävän yön jälkeen Janne valitti heti aamulla sitä, että hänellä on kurkku kipeä. Se oli merkki sille, että nyt ostamaan Jannelle pitkät housut. Ajoimme Wellingtonin keskustaan ja sitten kiertelemään. Olimme todella aikaisin liikkeellä - olimme kauppungilla jo varmaan klo 9:30 eikä kaupat auenneet kuin vasta klo 10, joten käytimme luppoajan kuvaamiseen.

Janne löysi housut, vaikka kyllä siinä kestikin. Minulla on se periaate ainakin täällä reissussa ollut, että, kun löytää jotain, mitä tarvitsee/haluaa, osta se! No, Jannen periaate on se, että, kun löytää jotain, mitä tarvitsee, käy vielä tuhannessa kaupassa etsimässä ja vertailemassa ennen kuin teet ostopäätöksen. Kauppareissussa siis kesti aika kauan :) Apteekista kävimme poistamassa Strepsilsejä, jotta saisimme Jannen kurkkukivun pois.
Olin Wellingtonin campesitelta ottanut mukaan paksun vihon, jossa kerrottiin, minne kannattaa Uudessa-Seelannissa matkustaa, mitä eri nähtävyyksiä mistäkin löytyy ym. Olimme Jannen kanssa selanneet vihkosta ja todenneet, että seuraava paikka, minne menemme, on New Plymouth. Matkan varrella piti olla korkea vuori, josta ajattelin ottaa muutaman kuvan.

pidimme matkan varrella evästauon täällä

pysähdyimme maisemakuvausta varten :)

Lipi löysi taas koirakaverin :)

Mitä lähemmäs pääsimme New Plymouth:ia, sitä paremmaksi sää muuttui...näkyi jopa muutama auringonsäde!
Nyt alkoi näkyä tuo hieno vuori, josta muutaman kuvan olin halunnutkin.

No, Janne ei kuskina tietystikään hirveästi voinut maisemia ihastella, joten hän päätti kääntyä tielle, josta ehkä pääsisi lähemmäs vuorta ja hänkin näkisi siitä jotain eikä vain joutuisi kuuntelemaan minun hehkutuksiani asiasta :) No, tie veikin meidät Egmont National Park:iin. Jo pelkästään itse tien maisemat olivat ihan tajuttomat. Kummalakaan ei ollut hajuakaan, koska tie päättyy tai minne se ylipäätään vie - sen vaan tiesimme, että nousimme ylöspäin....korvat menivät koko ajan lukkoon. Kun pääsimme tien päähän ja parkkipaikalle, maisemat olivat huikeat!!!! Kun katsoi alaspäin, avautui maisemat New Plymouth:iin, kun katsoi toiseen suuntaan ja ylöspäin, näkyi edessä 2518 metriä korkea Mount Taranaki - tulivuori, joka on viimeksi 350 vuotta sitten purkautunut! Kyllä siinä oli meillä ihmettelemistä :) Tietysti järkkäristä ja GoPro:sta olivat akut loppu, joten Janne nappasi pari kuvaa sitten puhelimellaan. Minä totesin: "Huomenna on pakko tulla tänne uudestaan!"
Kello oli n. 19:30, kun saavuimme campsitelle....ihan passeli aika, koska campsiten respa meni kiinni klo 20.

Kun olimme ajaneet paikallemme, totesimme, että onpa mukavan oloinen paikka. Kun olimme kiertäneet paikkaa ja viimeistään, kun olin nähnyt suihkutilat, totesimme, että nyt on löytynyt PARAS campsite!

Kävimme respassa n. klo 19:55 vielä kysymässä, jos saisimme yhden yön sijasta yöpyä 2 yötä campsitella...ja se onnistui - Jee!
Campsiten jokaisen campervan-paikan ympärille oli kasvatettu pensasaita, jolla sai vähän yksityisyyden tuntua.

Suihkut oli ihan menestys. Kaikissa aikaisemmissa campsiteissa vessat ja suihkut ovat olleet saman katon alla niin, että suihkut ovat kyllä olleet erillisiä koppeja, ettei tarvitse rivissä muiden kanssa suihkutella, mutta vieri vieressähän nämä kopit ovat. No, nyt olikin erilliset yksittäiset suihkuhuoneet ja todella siistit. Kyllä meinasi meikäläinen revetä liitoksistaan, kun tämän huomasin. Veti Jannekin asiasta aika paljon huumaa :)

Kyllä sitä omaa suihkua ja yksityisyyttä vaan oppii arvostamaan, kun se ei tien päällä olekaan itsestään selvyys.
Teimme ruokaa, suihkussa tietysti oli pakko käydä :) ja sitten leffaa ja nukkumaan.
Nyt oli onneksi lämpimämpi yö...tosin tällä kertaa heräsin siihen, kun tuuli niin kovaa, että campervanimme heilui :)

ROAD TRIP - DAY 9
Heräsin ja huomasin, että tuuli ei yöstä ollut laantunut - edelleen campervanimme heilui ja huojui, kun tuuli niin kova. Kävin kurkkaamassa ulos ja näin lähestyvät tummat pilvet...kohta tulee ihan varmana vettä. No, eipä onneksi tullutkaan. Ei muuta kuin herättämään Janne. Minä olin ihan innoissani Mount Taranaki-päivästä...niin innoissani, että siitä oli pakko pistää hehkutus myös Facebookiin :) Aurinko alkoi paistaa ja sitten lähdimme ajamaan kohti Taranakia. Ensin kävimme kuitenkin kaupasta hakemassa eväitä tulevaa retkeämme varten. Tuolloin näkyi Taranakin huippukin.

Tarkoituksena oli siis kävellä ainakin yksi lenkkipolku Taranakilla. Olimme edellisenä päivänä nähneet Taranakin parkipaikalla taulun, jossa oli lista eri lenkkipoluista. Lenkkien kesto oli myös merkattu...minähän tietysti olin iskenyt silmäni 8-10 tunnin lenkkipolkuun :)...koskaan ei saa antaa itsestään 50%, vaan aina on annettava 150% :)

No, kun ajoimme vuorta kohti, ilma alkoi huononemaan. Tuulilasiin alkoi ilmaantua vesipisaroita ja meikäläisen fiilis alkoi sitä mukaan laskea, mitä enemmän pisaroita tuulilasiin tuli. Sanoinkin ajomatkan aikana Jannelle: "Taitaa suunnitelmat mennä uusiksi, jos sade ei lopu." No, päästiin parkkipaikalle, jossa olimme edellisenä iltana olleet kääntymässä. Ilma oli huono. Kun katsoi alaspäin, ei ollut toivoakaan nähdä New Plymouth:ia - nyt näkyi pelkkiä pilviä. Eipä kyllä näkynyt Mount Taranakiakaan.....pilvet olivat imaisseet koko vuoren. Ajoimme automme parkkiin. Nyt tuuli niin kovaa, että olin varma, että kohta on meidän campervanimme kumossa! Vettä tuli ja hetken siinä ihmeteltyämme päätimme lähteä tarpomaan edes hetkeksi. Ehdotin Jannelle Veronica Loop Tracki:ä, joka kesti taulun mukaan 2 tuntia...tosin en tiennyt, oliko aika vain yhteen suuntaan vai oliko se reitin kokonaiskesto. Janne totesi, ettei ollut vielä niin hyvässä kunnossa, että jaksaisi niin pitkää reittiä, joten valitsimme tunnin pituisen Ngatoro Loop Trackin. Tietysti heti ensimmäisenä sportstrackerit päälle. Kun pääsimme polulle, ei tuulesta eikä hirveästi sateestakaan ollut tietoa, koska metsä on niin tiheää. Tämä polku lähti alaspäin. Taas piti joka kulmaan pysähtyä kuvaamaan ja ottamaan videota, kun oli kaikki niin ihmeellistä. Metsä oli suoraan kuin Taru Sormusten Herrasta.

Nyt oli Lipi elementissään - nautin täysin siemauksin! Tuli mieleen Lapin syksyiset patikoinnit isän kanssa, kun olin pieni.
Kuvailuista huolimatta meillä kesti reitissä vain 30 min. Minä olin jo menossa seuraavalle reitille, mutta Janne halusi autoon hetkeksi istumaan. Siinä sitten tönötimme ja jossain vaiheessa totesin Jannelle: "Sä et taida olla kovin innokas enää lähtemään?" No, Janne ei ollut, koska oli kuitenkin vielä toipilaana. Kysyin Jannelta, että olisiko se ok, jos minä menisin jonkun lenkin yksin. Sovimme, että menen 2 tunnin Veronica Loop Trackin. Janne vannotti, etten poikkea polulta, jotta, jos minua ei ala kuulua, hän tietää ainakin kertoa jollekin, mille polulle olen lähtenyt. Ei muuta kuin kamerat kantoon ja menoksi.

tällainen kyltti tuli vastaan ensimmäisen parin minuutin sisällä..ei muuta kuin jatkamaan matkaa :)

Tämäpä polku lähtikin ylöspäin. Ei tarvinnut kuin ehkä 5 min. tarpoa ylöspäin ja aloin jo nähdä Taranakia ja aurinkokin ilmoitti itsestään :)

Tuntui kuin portaat ja nousu eivät loppuisi koskaan.

Välillä poikkesin vähän polulta, kun oli niin upeat maisemat, että oli pakko kuvata. Oli ihan käsittämätöntä välillä käydä pilviverhon sisällä ja välillä olla pilviverhon yläpuolella.

Kerran, kun poikkesin polulta ottamaan kuvia, meinasi tuuli kaataa meikäläisen kumoon - eli tuuli oli "aika" navakkaa :) Vihdoin nousu näytti loppuvan ja ja polku haarautui. Minun olisi todella paljon tehnyt mieli lähteä polkua vielä ylöspäin, mutta tämä olisi meinannut sitä, että olisinkin vaihtanut tracki:ä ja tässä kohtaa mielessäni pyöri keskustelu Jannen kanssa: "Sitten pysyt sillä Veronica Loopilla, että tiedän jollekin sanoa, jos sua ei rupee näkymään parin tunnin päästä.".....no, okei, minä pysyn tällä track:llä sitten. Yhtäkkiä tiheä metsä muuttui avaraksi.

Näkymä, joka avautui ympärilläni oli ihan uskomaton!!!!!!!! Ei sitä edes pysty käsittämään kuvista tai videosta. Se on pakko kokea itse ennen kuin sen täysin voi tajuta! Edessä, alhaalla New Plymouth....

.....takana ylhäällä Mount Taranaki.

Huippua en kertaakaan nähnyt. Pilvet olivat päättäneet blokata sen näkymän, mutta muuten vuori näkyi kokonaan. Sitä olisi voinut katsella vaikka koko päivän - niin lumoava se fiilis ja näky oli!

Aurinko paistoi, välillä joku pilvi ajelehti kovaa vauhtia ohitseni ja välillä oli ihan sininen taivas - maagista! Tämän näkymän jälkeen aloin laskeutua alaspäin. Näytti hetken siltä kuin kävelisin suoraan pilven sisään,

mutta sitten taas matala kasvusto muuttui tiheäksi, korkeaksi metsäksi. Kyllä tämän reitin aikana järkkäri ja GoPro kävivät kuumina!

Kun pääsin takaisin parkkipaikalle, tarkistin ajan ja minulla oli kuvailuista huolimatta kestänyt lenkissä alle 2 tuntia - hyvä Lipi! :) Keli oli alhaalla edelleen todella tuulinen, mutta nyt jopa aurinko näyttäytyi välillä pilven välistä.

näin paljon näkyi Taranakista, kun pääsin takaisin parkkipaikalle

Janne oli päättänyt siirtää campervania, koska oli jossain vaiheessa ollut varma, että tuuli kaataa auton kumoon! Janne löytyi parin puhelun jälkeen kahvilasta siemailemasta kahvia. Kahvilan aulassa oli kaikenlaista infoa Taranakista. Jannella oli ollut luppoaikaa, joten hän oli ehtinyt kiertää sellaisen huoneen, jonne oli koottu "vähän" lisää tietoa vuoresta ja sen historiasta. Kun Janne nyt oli ehtinyt opiskella Taranaki-tietoja, hän osasi kertoa, että niillä pitkillä lenkeillä, joissa mennään huipulle asti, oli jopa kuollut porukkaa...tämä oli siis se 8-10 tunnin lenkki, jonne minä olin haaveillut lähteväni!

Nyt hetken tutkimisen jälkeen osaan kertoa, että parkkipaikka, jossa campervanimme oli pysäköitynä, oli 945 metrin korkeudessa eli ei ihmekään, kun kummallakin ajomatkalla parkkipaikalle meni korvat lukkoon. Veronica Loop Track:n korkein kohta oli 1110 metriä - siellä kävi meikäläinen :) Löysin netistä myös äsken lehtijutun (kirjoitettu 28.10.2013), jossa kerrotaan 2 ihmisen kuolleen tuona viikonloppuna yrittäessään kiivetä Mount Taranakin huipulle...ei siis mikään ihan pulkkamäkivuori.
Jotenkin, kun nyt jälkeenpäin mietin tuota kipuamistani, niin ehkä jollain asteella ymmärrän vähän paremmin, miksi tyypit haluavat pistää henkensä alttiiksi ja yrittävät valloittaa korkeita vuoria. Se fiilis oli vaan niin uskomaton, kun näki ne maisemat, tunsi tuulen ja pilvet, käsitti, miten pieni tekijä sitä oikeastaan on, kun asettaa luonnon ja ihmisen vastakkain....kerrassaan maagista...ja hei, meikäläinen kävi vain 1000 metrissä! Miettii, millaiset fiilikset siitä saa, kun kapuaa yli 8800 metriä korkealle Mount Everestille!
Parkkipaikalle päästyäni tarkistin, miten pitkälle lenkille olisin eksynyt, jos olisin vaihtanut kesken matkan tracki:ä....se olisi ollut 4 tunnin reissu. En edes viitsi katsoa, miten korkealle olisin sillä polulla päässyt, koska se jäi ottamaan aika paljon päähän, etten sille track:lle ehtinyt. Jos olisi ollut vielä seuraava päivä käytössä, olisin ihan varmana sen 4 tunnin lenkin vielä patikoinut, mutta se jääköön seuraavaan kertaan :)
Sportstrackerin mukaan tuon päivän aikana patikointikilometrejä oli kertynyt 6,3km...ihan jeppis.
Lähdimme ajamaan takaisin New Plymouthiin.

Tällaiset maisemat, kun lähdimme parkkipaikalta...pilvet ovat ympäröineet Taranakin

Selostin koko ajomatkan Jannelle, miten siisti Veronica Loop Track oli ollut :)

autosta oli vielä pakko ottaa kuva Taranakista :)

Kävimme ottamassa vähän kuvia New Plymouthin mestoilta

Hetken otimme rauhassa. Sitten aktivoiduimme sen verran, että kävimme vähän pesemässä pyykkiä

meidän pyykkinaru :)

ja minä söin. Illalla lähdimme kävelemään coastal walkway:ta ja maisemat olivat jälleen upeat.

Wind wand, joka heilui tuulessa

Jostain kumman syystä meikäläinen sammui kuin saunalyhty, kun pääsimme takaisin campervanille :)

ROAD TRIP - DAY 10
Tämä päivä meni ajaessa. Lähdimme aamulla ajamaan ensin Taupolle. Ajoimme Forgotten highway'n kautta. Highway'n alussa oli ilmoitus, että seuraava bensa-asema on 150km:n päässä :) Kannatti kyllä tämä reitti valita, koska nyt löytyi koko reissun hienoin tie...maisemat olivat ihan uskomattomia!

tuli vastaan maavyörykohta

tuli vastaan kalkkunoita...

...ja lehmiä

Highway'n jälkeen Taupo Bungy:lle! Janne halusi siellä hypätä benjihypyn. Alkuperäinen suunnitelma oli se, että Janne itse kuvaa hyppynsä meidän GoPro:lla. No, kameraa ei saanutkaan ottaa mukaan. Se oli aikamoinen pettymys. No, mutta Taupolle tätä hyppyä varten tultiin, niin ei muuta kuin hyppäämään. Minä kuvasin sitten Jannen hypyn. Hienoissa maisemissa sai Janne hypätä!

samat maisemat, joista jo aikaisemminkin on kuvia

Hyppy tehtiin niin, että Janne meni olkapäitä myöten veden alle, kun hän hyppäsi. Elävänä mieheni hypystä selvisi ja jälkitunnelmat olivat: "Se oli ihan v...n siistii!!!!!!"
Hypyn jälkeen taas ajaminen jatkui. Nyt suuntana Auckland.

matkan varrelta muutama foto

Pääsimme illalla perille. Campsite löydetty..

... ja aika nopeasti tuli uni.

ROAD TRIP - DAY 11
Aamulla siivosimme campervanimme, koska tämä oli kotimme palautuspäivä.

Campervanin palautuksen jälkeen meidät kyydittiin lentokentälle, josta soitimme toiseen autonvuokrauspaikkaan, josta olimme vuokranneet seuraavan automme.

Meidät tultiin hakemaan lentokentältä ja ei muuta kuin seuraavaa autoa katsomaan. Yritimme heti Uuteen-Seelantiin tullessamme saada pidennettyä campervanimme vuokra-aikaa....ei onnistunut. Yritimme myös kysyä muista vuokrapaikoista, jos muilla olisi campervaneja vapaana...ei ollut. Tämän takia päädyimme sellaiseen päätökseen, että vuokraamme henkilöauton, jolla sitten kiertelemme Uutta-Seelantia. Kyllä oli Janne innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran uuden automme rattiin. Nyt oli alla automaattivaihteinen Toyota Corolla.

Ainut ongelma, joka auton vaihdossa ilmeni, oli se, että Toyotassa oli vilkku oikealla, kun Suomessahan se on vasemmalla. Kyllä alkumatkasta aika monta kertaa vilkkujen sijasta pyyhkijät heiluivat :)
Navigaattoriin laitoimme määränpääksi Coromandel....ja kyllä kannatti! Maisemat olivat mahtavia jo matkalla!...toisteksi hienoin tie koko reissun aikana! Autotie meni ihan meren vieressä.

Minäkin uskaltauduin hetkeksi rattiin.

Ei ehkä ollut paras mahdollinen ensimmäinen ajoreitti, koska tie oli todella kapea ja mutkaa mutkan perään. Tien kapeuden ja mutkaisuuden lisäksi piti vielä totutella vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja siihen, että ratti onkin oikealla puolella. Ei minun ajoni kauaa kestänyt. Mielummin toimin kartturina :)
Kun pääsimme Coromandeliin, kiertelimme ja etsimme yöpaikkaa. Tämä olikin nyt vaikeampaa, koska tarvitsimme sähköparkkipaikan sijaan kunnon huoneen, kun ei enää koti kulkenut mukana. Kävimme yhdessä paikassa kysymässä, mutta se oli liian kallis...tosin oli puitteetkin "aika" komeat. Löysimme kivan campsiten, josta onneksi löytyi huone.

Campsite oli ihan meren rannalla ja paikkana todella viihtyisä.

nyt suihkukopit olivat taas vieri vieressä

Kävimme hieman kiertämässä Coromandelin keskustaa....ei siinä paljoakaan ollut kiertämistä..niin pieni paikka se oli. Meidän piti myös käydä kaupassa, jotta saisimme tehtyä ruokaa....teki mieli spaghettia ja jauhelihakastiketta. No, kahdessa kaupassa kävimme, eikä kummassakaan ollut kunnon lihatarjontaa eli jauhelihakastiketta ei voitu tehdä, kun ei ollut jauhelihaa. Löysimme kyllä lihakaupan, mutta eihän se tietenkään ollut auki. Päädyimme menemään kahvilaan ja tilaamaan pizzat....tässä kohtaa huomasi, että on paljon halvempaa tehdä ruoka itse kuin syödä ulkona...2 pizzaa maksoi 40 NZD eli n. 24€.

Sain Jannen ylipuhuttua tulemaan kanssani pienelle lenkille syömisen jälkeen. Lähdimme kävelemään autotietä ja jälleen olivat kamerat mukana. Janne aika useaan otteseen kysyi: "Koska käännytään takas?"  - ei mikään lenkkeilyn ystävä tuo mieheni :)
Suihku,

auringonlaskun pällistely,

blogin kirjoitusta ja nukkumaan.